This is a free Purot.net wiki
Sivukartta
  • View:

Learning by doing

Learning by doing - tekemällä ammatin oppiminen

Kuvaus

Learnig by doing on tapa oppia tekemällä. Sen perusta on Deweyn pragmatismina tunnettu kasvatusfilosofia, joka painottaa käytäntöä merkityksen perustana ja tiedon saavuttamista reflektoidun kokemuksen kautta. (Dewey 1957, 6-7) Tekemällä oppimisessa hyödynnetään opiskelijan luonnollista oppimiskykyä käytännön ympäristössä. Käytännössä tämä tarkoittaa, että opiskelija voi käytännössä kokeilla asioita ja hänellä on myös lupa epäonnistua. Vastauksia annetaan vasta sitten kun on syntynyt kysymyksiä. (Schank 2008, hakupäivä 15.4.2010.) Venkula (1996, 40) viittaa Aristoteleen lauseeseen. ”Asiat, jotka on opittava tekemään, opitaan vain tekemällä niitä”. Tämä sisältää ajatuksen, että tieto tulee kokemuksellisen toiminnan tuloksena.

Uusien taitojen oppiminen tapahtuu kokemusperäisesti tekemisen kautta. Aluksi opitaan mallista, esimerkiksi seuraamalla ammattilaisen tekemistä tai eteen tulevan ongelman ratkaisun tai virheen kautta. Oppiminen tulee tekemisen seurauksena, kun opittua sovelletaan käytäntöön. (Aaltola 1998, 45; Salakari 2009, 170-171.) Tekoja toistamalla taidot kehittyvät ja kokemus karttuu. (Venkula 2008, 62-63.) Kolbin kokemuksellisen oppimisen teoria perustuu ihmisen neljän valmiuden yhdistelmään: kykyyn osallistua ja hankkia käytännön kokemusta, kykyyn tarkkailla ja tehdä johtopäätöksiä, käsitteellisen päättelyn kykyyn ja kykyyn soveltaa ja kokeilla asioita käytännössä, oppija on oppimisensa aktiivinen toimija. Oppiminen on prosessi, jossa tieto tuotetaan kokemusten muuntamisen kautta.

Kokemusperäinen oppiminen alkaa konkreettisesta kokemuksesta, joka on pohjana havainnoille ja pohdinnoille. Reflektointi tapahtuu mallioppimisen ja kokemuksen perusteella. Abstraktiin käsitteellistämiseen liittyy tiedon järjestäminen muistiin. Johtopäätösten muodostamisen pohjalta muodostuu uusi toimintamalli, joka aloittaa uuden kokemuksellisen oppimisen kierroksen. Pelkistäen oppimisen keskeisiä tekijöitä ovat kokemukset ja reflektiot. Oppiminen tapahtuu vasta, kun kokemukseen liittyy merkitys. Kokemuksesta tulisi löytää oppimisen arvoiset asiat reflektoimalla. Reflektio on mentaalinen toiminto, jossa uutta tietoa kootaan ja jäsennetään aiempien kokemusten ja tiedon pohjalta. On pystyttävä suhteuttamaan oma näkemys muiden käsityksiin ja ymmärrettävä niiden välinen riippuvuus. Tällöin merkityksellisiksi tulevat myös toisten havainnot, pohdinnat ja arvioinnit. Tähän sisältyy neuvotteluja, kommunikaatiota, jakamista ja avoimuutta erilaisille kokemuksille. (Rauste-von Wright & von Wright, 1997, 71, 140, 157.)

Ilmapiirillä on keskeinen merkitys, sillä avoimessa ilmapiirissä epäonnistumisen kokemuksen reflektointi voi osoittautua yhteiseksi oppimiskokemukseksi, samalla mahdollisesti yhteisön muidenkin jäsenten kohdalla. Seurauksena tästä on, että suhtautuminen ja asennoituminen omiin kykyihin ja ympäristön tukeen muuttuu myönteisemmäksi, ja riskinoton kynnys madaltuu ja rohkeus kasvaa. (Siitonen 1999, 154.)

  • Miten toiminta eroaa normaaleista käytänteistä?

Kokemusoppimisessa opettaja on ohjaaja, tutor, kannustaja ja rinnalla kulkija. Oppiminen on yhteistoiminnallista ja yhteisvastuullista. (Sahlberg & Leppilampi 1994, 29; Mattila 2009, 79.) Opintojen sopiva rytmitys ja organisointi edistävät opiskelua. Opetustilanteen ilmapiirillä on merkitystä. Opettaja vaikuttaa omalla asenteellaan, esiintymistavallaan, vuorovaikutustaidoillaan ja –tyylillään siihen millainen ilmapiiri opetustilanteessa syntyy. Innostus tarttuu, mutta myös leipääntynyt asenne opettamiseen välittyy opiskelijoille. Opettajan motivaatio liittyy sekä hänen innostuneisuuteen aiheesta että motivaatioon toimia opettajana. (Repo 2010, 184-185) Mannisen (2001, 5) mukaan modernissa oppimis-käsityksessä opettajan rooli on olla oppimisympäristöjen järjestäjä. Opettaja toimii opiskelun ohjaajana ja opastajana sekä opiskelumahdollisuuksien järjestäjänä. (Honka 2000, 123) Tämä edellyttää myös opettajalta ammatillista kasvamista, uudenlaista pedagogista ajattelua, irrottautumista perinteisistä oppimistilanteista. Hänellä tulee olla luottamusta siihen, että oppimista tapahtuu muuallakin kuin luokassa opettajan välittömässä ohjauksessa.

  • Millaiseen pedagogiseen ajatteluun malli perustuu?

Opiskelijaa pidetään aktiivisena toimijana, joka tekee yksilöllisiä valintoja ja vaikuttaa itse omaan oppimiseensa. Oppiminen on yksilön prosessi ja opiskelija on itse vastuussa omasta oppimisestaan, perusoletuksena on että jokaisella on pyrkimys hyvään ja itsensä kehittämiseen. Opiskelijalta odotetaan toisten huomioimista, erilaisuuden hyväksymistä, osallisuutta ja yhteistyötä. Opettajien ja koko muun henkilöstön tehtävänä on tukea ja ohjata opiskelijoita oman aktiivisen toimijan roolin löytämisessä. Tämä edellyttää toisten huomioon ottamista, erilaisuuden hyväksymistä, osallisuutta ja yhteistyötä. Lisäksi opiskelijalla tulee olla mahdollisuuksia edetä yksilöllisiä vaihtoehtoisia opinpolkuja ammatilliselle kasvulle ja kehittymiselle.

Tämä vastaa lähinnä humanistista ihmis- ja oppimiskäsitystä, johon kuuluu kokemuksellisen oppimisen periaate. Siinä oppijan kokemuksilla on keskeinen rooli ja hän on vastuussa omista ratkaisuistaan. Oppija haluaa myös itse tehdä opiskelujaan koskevia valintoja. Humanistisessa teoriassa pyrkimys on opiskelijan itseohjautuvuuteen. Opettajan roolina on toimia fasilitaattorina, tukihenkilönä ja taustatukena. (Rauste von Wright & von Wright 1997, 140.) Oppimisen vastuu laajenee yhteisön muihin oppijoihin ja on kollektiivista yhteisvastuullista toimintaa. Ryhmän jäsenet eivät ole vastuussa vain omasta oppimisestaan, vaan myös muiden ryhmänjäsenten onnistumisesta yhteisessä päämäärässä.

Opiskelijan pääsy aitoon toimintaympäristöön on erittäin motivoivaa silloin, kun ammatillinen mielenkiinto ja käytäntö kohtaavat. (Uusitalo 2001, 25.) Vuorisen (1997) mukaan sellainen toiminta, jossa on runsaasti yhteyksiä opiskeltavaan aiheeseen, tuottaa parhaan oppimistuloksen. (Vuorinen 1997, 179.) Tekeminen on ihmisen perustarve. Tekemällä oppiminen on luonnollisin tapa oppia uutta ja tekemisen mahdollistavat taidot. Ihminen oppii välittömien tekojensa ja ratkaisujensa kautta, aidosta toiminnasta ja kokemuksista. Tekemällä oppimisen ajatellaan olevan kokonaisvaltaista (Turunen 1999, 120-122). Teko luo tietoa, niinpä koulutukseen tulisi lisätä aineksia, joissa tehdään ensin käytännön asioita ja niiden pohjalta muotoillaan myöhemmin tietoa ja päätelmiä. Toisto ja harjoittelu vaikuttavat aivotoimintaan kun niitä käytetään aktiivisesti, samoin kuin kuntoilu vahvistaa lihaksia. Taitojen toistolla syntyy valmiudet ja tavat toimia, ammatillinen kompetenssi muodostuu. (Venkula 2008, 36, 39, 65.)

  • Miten opiskelijat voimaantuvat toimintamallin myötä?

Sosiokonstruktivismi korostaa tiedon sosiaalista konstruointia, painottaen erityisesti oppimisen sosiaalisia, vuorovaikutuksellisia ja yhteistoiminnallisia prosesseja, jolloin tieto nähdään kollektiivisena tuotteena, se on yksilön tai yhteisöjen itsensä rakentamaa. Ihminen oppii vuorovaikutuksessa toisen kanssa. Pedagogiikassa sosiokonstruktivismi merkitsee sosiaalisen vuorovaikutuksen korostamista, yhteistoiminnallista oppimista, keskustelua, merkitysten rakentamista käytännöllisissä yhteyksissä (Tynjälä 1999, 55–56, 61). Sosiaalisella vuorovaikutuksella on keskeinen osa oppimisessa. Vuorovaikutuksessa toisten kanssa merkitykset rakentuvat, siinä korostuvat jaettu vastuu ja sosiaalinen tuki. Keskusteluissa ja ryhmässä toisten kanssa ajatteluprosessi tulee näkyviin ja saa puhutun kielen muodon. Opittua on mahdollista reflektoida itsekseen, sekä vuorovaikutuksessa muiden kanssa.

Tekeminen on ihmiselle luonnollista. Osaaminen ja onnistumisen kokemukset vahvistavat itsetuntoa. Käsillä tekemisellä ja ajattelulla on yhteys. Tekeminen auttaa keskittymään ja vaikuttaa ajatteluun. Tieto tukee toimintoja ja tekee teot mahdollisiksi ja merkityksellisiksi. Tekemällä oppiminen on luonnollinen tapa oppia taitoja. (Turunen 1999, 152, 154.) Kokemusoppiminen koskettaa oppijaa monipuolisesti. Hän käyttää eri aisteja, kokee tunteita ja elämyksiä ja mielikuvitusta kokemuksia hankkiessaan. Keskiössä oppimisproses-sissa on yksilö, hänen sosiaalisen ja ammatillisen kasvun tukeminen ja itsetuntemuksen kasvaminen. Silloin kun oppimisympäristö rakentuu oppijoiden toiminnasta ja tavoitteista motivaatio on sisäistä ja yksilöistä lähtevä. (Sahlberg & Leppilampi 1984, 29, 71)

Vilppola (2007) on tutkinut reaalipedagogista toimintaprosessia. Hän näkee tarpeen kehitää koulukulttuurin sisälle joustavampia erilaisia toiminnallisia, työpainotteisia koulutusmuotoja, jotka mahdollistavat yksilökohtaisen etenemisen opinnoissa ja tarjoavat mahdollisuuden onnistuneisiin oppimiskokemuksiin ja rohkaisevat vaativimpiin tehtäviin. Työkasvatuksella on havaittu olevan myönteinen kasvatuksellinen ja pedagoginen kokemus, sillä se vahvistaa nuoren kykyä ajatella ja toimia vastaavissa tilanteissa tulevaisuudessa toisessakin ympäristössä. (Vilppola 2007, 247)

  • Kuka opiskelijaa ohjaa?

Opettajan rooli ohjaajana on vahvistaa ryhmän jäsenten vuorovaikutuspyrkimyksiä. Avoimuus ryhmässä lisääntyy sitä mukaan, kun sen jäsenet tuntevat tulevansa hyväksytyiksi. Myös opiskelijat voivat toimia toisilleen vertaisohjaajina. Ohjaajan oman kokemuksen mukaan tuominen avaa uusia näkökulmia. Opettaja ohjaajana toimii vuorovaikutuksen mallina ryhmän jäsenille. (Auvinen ym. 2005.171)

Opettajien työnkuvat ovat muutoksessa. Tämä edellyttää, että koulutuksen järjestäjä kehittää päämäärätietoisesti uusia ja joustavia oppimisen mahdollistavia toimintatapoja ja -kulttuuria. Pedagogiikan ja didaktisten menetelmien kehittämiseen sitoudutaan luomalla innostavia ja osallistavia oppimisympäristöjä. Tämä edellyttää parhaiden oppimista tukevien käytänteiden löytämistä ja levittämistä vahvistamaan koulutus- ja opintoalakohtaista toimintaa. (Kehittämisasiakirja 2012-2015, 2-4) Learning by doing tyyppiset toiminnalliset opetusmenetelmät ja työvaltaiset oppimisympäristöt ovat yksi mahdollisuus vastata näihin haasteisiin.

Opiskelijan oppimisprosessin ja ammatillisen kasvun tulee olla keskiössä oppilaitoksen toiminnassa. Opetustoiminnan tärkein ja keskeisin tulos on opiskelijan oppiminen. Opettajan rooli on olla ammatillisen kasvuprosessin valmentajana. Hänen on hallittava oman substanssialansa opettamisen ja ohjaamisen teorian ja käytännön lisäksi kasvatuksessa tarvittavat tiedot ja taidot. Opettaja on entistä enemmän oppijan yksilöllisen kasvun tukija ja motivoija, mikä edellyttää ihmissuhdetaitoja ja empatiaa sekä kykyä olla aidosti kiinnostunut opiskelijoista ja heidän kehittymisestään. Ohjauksen tavoitteena on opiskelijan sisäisen motivaation kehittäminen, se on valmiutta suorittaa erilaisia tehtäviä päämäärään pääsemiseksi.

Ammatillisissa koulutusorganisaatioissa on sosiaalisen muutoksen tarve. Kollegiaalisuus, työyhteisöllinen osaaminen ja vastuullisuus haastavat opettajan perinteisen professionaalisen autonomian. Yksin tekemisen kulttuurista tulee päästä yhdessä tekemiseen.

.

Linkki 

http://learningbydoing.purot.net/

Päivitetty Learning by doing - tekemällä ammatin oppimisen malli

Learnig by doing -esitys

Learnig by doing - tekemällä ammattiin oppimisen malli

Discuss & brainstorm

Discussion is not allowed for anonymous users. If you have an account, please login.

Timantti on mielestäni hyvä kuvana. Ja olet Kaija erinomaisesti avannut tekstinä timantin sisältöä. Mietin, että voisikon tehdä jonkin taulukon, jossa on timantin otsakkeet ja niiden kautta avattaisiin esim. piece of cake toimintaa ja autohallitoimintaa?

Siis kommentti tuli Sirpalta...
anonymous   (12.10.2012 12:45)
 

Mietin, että voisiko dian 13 pohjalta saada aukaistuksi autohallin ja piece of cace käytännön toteutuksina?

Tähän olisi hyvä lisäksi liittää, mitä toteutukset vaativat:
Rakenteilta?
Työajan suunnittelulta?
Opetuksen suunnittelulta?
Kuinka paljon resursseja toteutus vie suhteessa "normaaliin" luokkaopetukseen.

Lisäksi voisi tuoda esille yhteisopettajuuden edut ja haasteet esim. autohallissa. Kun opettajina on ammattitaitojen opettaja ja ammattitaitoa täydentävien opintojen opettaja.
anonymous   (12.10.2012 12:45)